Kalalla on keinonsa
Jäiden pamahtelua ja vonkunaa pakkasyönä. Miltähän se kaloista kuulostaa?
Talvi asettuu ensin maille ja metsiin, sitten pienellä viiveellä se valuu vesiin. Kalojen elämää valkoinen vuodenaika ei muuta yhtä rajusti kuin maalla elävien eläinten ja kasvien. Kovat olot ovat silti eväkkäillekin tiedossa. Jään kannen alla hiljaisessa hämärässä sopeudutaan olosuhteisiin monin eri konstein. Kalojen lämpötila viilenee veden mukana ja uinti vähenee. Päivisin särki, hauki ja kansalliskalamme ahven viipyilevät enempiä uimatta syvänteissä. Vilkkaammat pikkukalat puolestaan hakeutuvat yhteisiin parviin.
Happi, ravinto ja valon kajo suuntaavat vedenalaista eloa. On hienoa katsella kirkkaan lumettoman jään läpi hiekkapohjaisen järven sisään. Jonkun kalankin saattaa nähdä.
Kun hanki pakkaa jäälle, suurin osa valosta katoaa eväkkäiden valtakunnasta. Silti monet kalat huomioivat talviauringon nousun ja laskun. Ne kohoavat pinnan tuntumaan aamun koitteessa ja taas illan suussa, aivan kuten kesälläkin. Jään alle kertyy nimittäin leviä, alkueläimiä ja muuta pientä syötäväksi saakka.
Tosin säästöliekillä elävät ruokailevat vain vähän. Jotkut särkikalat niin vähän, että ne tuntuvat sinnittelevän melkein vain vettä juomalla.
Monella kalalla on erinomainen näkö. Esimerkiksi petokalat hauki ja ahven tiedetään tarkkasilmaisiksi, joskin likinäköisiksi saalistajiksi.
Kuha näkee hyvin myös aivan hämärässä. Kun ahven jo vetäytyy iltaunille, kuha vasta aloittelee omaa jahtiaan.
Joillakin kaloilla arvellaan olevan yhtä hyvä hajuaisti kuin koiralla. Paras vainu on ankeriaalla. Myös made ja lohi pärjäävät hajuaistillaan mainiosti.
Syksyllä järvivesi kiertää ja liikkuu. Silloin happea kulkeutuu kaikkialle, aina syvänteitä myöten. Mutta sydäntalvella varsinkin matalissa jään peittämissä järvissä on kalan noustava ylemmäs hengittämään.
Kuten kesällä niin myös talvella vesikerrokset ovat eri lämpöiset. Talvella järjestys on suvikeleihin verattuna päinvastainen, kylmin vesi onkin jään lähellä. Näin siksi, että hyvin kylmä vesi on kevyempää kuin + 4 –asteinen, jota suurin osa talvisesta järvivedestä on.
Kaikkia viileys ei haittaa, päinvastoin.
Nieriä ja muut lohikalat ovat kylmään veteen tottuneita, kunhan vain happea on riittävästi.
Liukas made porskuttaa voimalla ja se myös lisääntyy vuoden kylmimpään aikaan. Kutu tapahtuu tammi–maaliskuulla, jolloin made hakeutuu matalaan veteen sora- tai hiekkapohjalle.
Eikä talvinen järvi ole kohta enää niin hiljainen ja liikkumaton. Pilkkijätkin saapuvat viimeistään nyt.